Lottamuseo on museoammatillisesti hoidettu erikoismuseo

Susiturkki

Siitä lähtien kun Lotta Svärd -järjestön historiasta alettiin vuonna 1996 kertoa yleisölle Syvärannan Lottakodissa (nykyisin Lottamuseo), on näyttelyssä ollut esillä muhkea susiturkki. Aluksi turkki roikkui vaatepuulla ilmavalvontalottaa esittävän mallinuken vieressä museorakennuksen tornihuoneessa. Sittemmin turkki siirrettiin vitriiniin perusnäyttelyn osaksi. Susiturkin yhteydestä ilmavalvontalottiin kerrotaan nykyisessä esinetekstissä, jossa kuvaillaan työskentelyä ilmavalvontatornissa, vain lyhyessä alkulauseessa:

Ilmavalvontalottien käyttämät susiturkki ja kiikarit. Aiempi teksti kertoi susiturkin merkityksestä ilmavalvonnassa perusteellisemmin: Ilmavalvonta-asemat sijoitettiin korkeille paikoille mm. kolmiomittaustorneihin, hyppyrimäen laelle, kirkon torneihin, talojen katoille tai sitä varten rakennetuille lavoille. Etenkin talvisin nämä paikat olivat alttiita kylmälle viimalle ja pakkaselle. Ilmavalvontalotan päivystysvuoron pituus oli kaksi tuntia, joten parhaiten tarkenivat ne lotat, joilla oli mahdollisuus saada pitää paksua susiturkkia yllään. Turkki siirtyi vahtivuoron vaihtuessa seuraavalle ilmavalvojalle.

Sotaveteraani 2_1996 kuva susiturkista

 

 

 

 

 

 

 

 

Valokuva: Susiturkki Syvärannan Lottakodin torninäyttelyssä vuonna 1996. Sotaveteraani 2/1996.

 turkki vitriinissä 2016 2

 

 

 

 

 

 

Valokuva: Susiturkki Lottamuseon perusnäyttelyssä vuonna 2016.

 

 

Lottamuseossa esillä oleva susiturkki on siinä mielessä aito, että se on aito susiturkki. Emme kuitenkaan tiedä, onko sitä käytetty ilmavalvontalotan turkkina. Turkki on lahjoitettu Syvärannan Lottakodille todennäköisesti vuonna 1995. Tuolloin Lottakotiin suunniteltiin lotta-aiheista näyttelyä eikä niinkään museaalista toimintaa. Kaikista lahjoituksista ei pidetty kirjaa. Susiturkin lahjoituksesta ei löydy dokumenttia, eikä turkkia myöskään ole rekisteröity museon kokoelmiin.

Kokoelmiin rekisteröimättömät esineet eli ”einot” (ei numeroa) koetaan museoissa ongelmallisiksi. Houkutus huonokuntoisen ja taustatietoja vailla olevan esineen poistamiseen on suuri. Karvoja pöllyävää turkkia on tarkkailtava jatkuvasti ja käytettävä toistamiseen pakastimessa tuholaisriskin takia. Turkin alkuperän tuloksettomat selvitysyritykset vievät nekin aikaa ja tuntuvat turhauttavilta.

 Susiturkin säilyttämistä Lottamuseon kokoelmissa puoltaa toisaalta se, että turkki on joillekin museokävijöille yksi perusnäyttelyn suosikkikohteista. Jos esineellä arvioidaan olevan yleisönsuosion lisäksi museaalistakin arvoa, on sen rekisteröiminen kokoelmiin jälkikäteen mahdollista ja turkin huolto vaivan väärtti. Esineen museoarvo ei riipu pelkästään lahjoituksen yhteydessä saaduista tiedoista. Esine voi saada uusia merkityksiä kun se on tutkimuksen tai keskustelun kohteena tai kun se liitetään merkittäviin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

 Susiturkki symboloi ilmavalvontalottien kestävyyttä, rohkeutta ja sisua

Valokuvat suomalaisista ilmavalvontalotista tähystämässä ilmavalvontatorneissa lentokoneita levisivät toisen maailmansodan aikana laajalle ulkomaita myöten. Lotat saivat käyttöönsä susiturkkeja puolustusvoimilta ja yksityishenkilöiltä. Turkit olivat yleensä yhteiskäytössä.

Susiturkki ei kuitenkaan ollut ilmavalvontalottien vakiovaruste. Päällysvaatteena saattoi olla talvella yhtä hyvin lammasturkki tai sotilasmantteli, jonka alla oli useita vaatekerroksia. Kesällä päällysvaatteita ei tarvittu, ja ilmavalvontatornissa saattoi tulla jopa kuuma. Kuitenkin nimenomaan susiturkkiin puetun lotan koetaan symboloivan suomalaisten naisten rohkeutta, kestävyyttä ja sisua Suomen viime sodissa. Susiturkkiin puettu lotta symboloi erityisesti vaikuttavasti talvisotaa, jossa taisteltiin ankarassa pakkasessa ylivoimaista vihollista vastaan.

Finlands kamp

 

 

 

 

 

Valokuva: Ilmavalvontalotat ovat Stadionin tornissa turkiksissaan ja aurinkolaseissaan talvisodan aikana. Valokuva teoksesta Suomi taistelee, Oy Suomen Kirja 1940.

 V 96_3 Kaksi ilmavalvontalottaa Hyrylässä vartiovuorossa V 96_3 Kaksi ilmavalvontalottaa Hyrylässä vartiovuorossa

 

 

 

 

 

 

Valokuva: Ilmavalvontatorneissa nähtiin talvella monenlaisia turkkeja ja kerrospukeutumista. Ilmavalvontalottia vuonna 1941 Hyrylän ilmavalvontatornissa Tuusulassa (V96_3).

 

Susiturkki ylellisyysesineenä ja harvinaisuutena

Susiturkki herättää museoyleisössä mielenkiintoa myös harvinaisena ja kallisarvoisena esineenä. Susia on metsästetty jo ammoin turkiskauppaa varten. Suomessa susi metsästettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvun lopulla. Pyyntilupia myönnetään vuosittain vain muutamia kymmeniä. Turkistenmyyntiä säätelevät uhanalaisten eläinten kauppaa koskevat kansainväliset sopimukset.  

 Vaikka susia sai ennen pyytää omista metsistä ja pihapiiristä omiksi tarpeiksi, ovat susiturkit olleet nimenomaan varakkaan herrasväen ja yhteiskunnan merkkihenkilöiden käyttövaatteita ja siten harvinaisia. Kylmää loitolla pitävää susiturkkia tarvittiin esimerkiksi pitkillä virkamatkoilla, jotka tehtiin reellä. Susiturkin omistaja oli usein käräjätuomari, veronkantaja, nimismies, kunnanlääkäri, rovasti, korkea-arvoinen sotilashenkilö tai ison talon isäntä. Susiturkkia käyttivät erityisesti miehet. Vielä 1960-luvulla julkisuuden henkilöt ja valtiomiehet saattoivat pukeutua susiturkkiin. Koska susiturkkeja on ollut vain harvoilla, on Lottamuseon susiturkkikin yritetty yhdistää suomalaisiin merkkimiehiin. Museokävijät ovat esittäneet susiturkin alkuperäiseksi omistajaksi milloin ministeri Juho Niukkasta, milloin presidentti P.E. Svinhufvudia. Heille se ei kuitenkaan ole kuulunut. Toisaalta Lottamuseon susiturkin on kerrottu olevan juuri se sama kuuluisa susiturkki, jota niin Stadionin tornin aidot ilmavalvontalotat kuin ilmavalvontalottana poseerannut näyttelijätär Mirjam Kuosmanen käyttivät lehtikuvissa.

Susiturkki, suden pelko ja susikiistat

 Susiturkin kiinnostavuuteen museoesineenä liittyy paitsi ylellisyys ja harvinaisuus, myös susia kohtaan tunnettu pelko. Susi on mystinen ja pelottava eläin, josta kerrotaan saduissa, opettavissa tarinoissa ja nykyään myös iltalehdissä, silloin kun susi on käynyt koti- tai lemmikkieläinten kimppuun. Aito susiturkki herättää museoesineenäkin kauhunsekaisia ihastuksen väristyksiä. Susiturkkiin liittyvät myös kiistat susien metsästyksen välttämättömyydestä ja vaatimukset susikannan suojelusta. Entisen ilmavalvontalotan haastattelussa nykykeskustelu yhdistyy lottamuistoihin otsikolla ”Turkin käyttöä ei tarvinnut selitellä”.

 Jäähyväiset susiturkille?

 Pitäisikö susiturkki ottaa Lottamuseon kokoelmiin säilytettäväksi ja millä perusteella? Vai olisiko se parempi hävittää puutteellisten alkuperätietojen ja turkin muulle kokoelmalle aiheuttaman tuholaisriskin takia? Riittäisikö Lottamuseon näyttelyssä pelkkä valokuva susiturkkiin pukeutuneesta ilmavalvontalotasta? Vai onko turkin kiehtovuus juuri siinä, että se on vitriinissäkin kovin lähellä ihmistä ja melkein kosketeltavissa – karvoineen kaikkineen.