Lottamuseo on museoammatillisesti hoidettu erikoismuseo

Syvärannan tulipalo 1947

 

Syvärannan huvilan tulipalo ja sen syy

Tulipalon alkaessa aprillipäivänä 1947 Syvärannan päärakennuksessa oli meneillään Suomen Suurkisojen muonitusta suunnitteleva kokous. Keravan puhelinkeskus vastaanotti palohälytyksen klo 21.30. Tuli oli riehunut Syvärannassa tuolloin jo jonkin aikaa. Poliisitutkintapöytäkirjojen mukaan palo oli saanut alkunsa talon kolmannesta kerroksesta, todennäköisesti sähköjohdoista. Syvärannassa paikalla ollut Annikki Auer on muistellut:

”Talossa oli erittäin huonokuntoiset sähköjohdot. Sähkön kun sai melkein seinistä. Siellä oli kaksi siivoojaa silittämässä ja niillä oli kaksi sähkörautaa yhtä aikaa verkossa. Silityshuoneesta palo lähti.”

Poliisipöytäkirjoistakin käy ilmi, että kodinhoitaja Aune Kuusisto oli käyttänyt onnettomuuspäivänä kolmannen kerroksen huoneistossa silitysrautaa. Hän kuitenkin vannoi ottaneensa koskettimen irti klo 15 aikaan. Tarina silitysraudasta tulipalon varsinaisena alkusyynä on elänyt kuitenkin sitkeästi.

Syvärannan palosta tehdyn poliisitutkintapöytäkirjan liitteenä ollut piirros Aune Kuusiston huoneesta, josta syttyi tulipalo 1.4.1947.

Syvärannan palosta tehdyn poliisitutkintapöytäkirjan liitteenä ollut piirros Aune Kuusiston huoneesta, josta syttyi tulipalo 1.4.1947.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paloa sammuttamaan hälytettiin Keravan, Tuusulan, Järvenpään, Tikkurilan ja Malmin palokunnat, Helsingin palopäällystökoulun kaukoavustusosastot ja lisäksi 100 varusmiestä Hyrylän varuskunnasta. Sammutustöiden aloittamista haittasi Tuusulanjärven 70 cm paksu jää, johon avantojen hakkaaminen oli hidasta. Talo paloi parissa tunnissa perustuksiaan myöten. Talo oli vakuutettu, mutta henkilökunnalle kuuluvaa irtaimistoa ei. Työmaahuollon Tiuku-tiedotuslehti 4/1947 raportoi vahingoista: ”Alempien kerrosten irtaimisto saatiin pelastetuksi. Ylimmässä kerroksessa olleet vaatevarastot ja tyttöjen tavarat paloivat kaikki.”

 

”Syväranta palaa” – muistoja suuresta tulipalosta

 

Työmaahuollon hallituksen jäsen Hellin Kettunen on kertonut muistikuviaan palon alkuvaiheista:

”Olin toimistorakennuksessa omassa huoneessani, kun olin käynyt kurkkumätäkokeessa. Toimistotiloissa oli parhaillaan Suomen Suurkisojen muonitusta suunnitteleva kokous. Joku tytöistä tuli koputtamaan ovelle ja sanoi: ´Anteeksi, että häiritsen, mutta talo on tulessa´. Kokous luonnollisesti keskeytyi siihen paikkaan. Minulle tuotiin tuota pikaa sama viesti. Mutta kun oli aprillipäivä, en uskonut tulipaloa todeksi enkä aikonut lähteä mihinkään. Pian kuulin kuitenkin kovaa liikettä ja näin, että parveke oli tulessa. Joku tuli heittelemään tavaroitani ulos ja minä lähdin, sairas kun olin, läheiselle Ruotsin Majalle. Palokunta oli hälytetty ja taloa tyhjennettiin nopeasti…”.

Syvärannan palo ei koskettanut pelkästään Suomen Naisten Huoltosäätiötä ja Työmaahuollon henkilökuntaa. Monet paikkakuntalaiset olivat itse osallisina tapahtumissa tai kuulivat niistä vanhemmiltaan. Arja Tuomainen kertoo, mitä hän on kuullut äidiltään Enni Tuomaiselta:

”Oli aprillipäivä vuonna 1947 ja äiti oli Taistelukoululla töissä, kun joku mies tuli puuskuttaen kertomaan: ´Syväranta palaa!´. Äitini oli pelästynyt kovasti, koska vajaa kaksivuotias Maija ja noin vuoden ikäinen Risto olivat hoidossa Syvärannan rantasaunalla. Äitini oli juossut niin, että jalat eivät maahan osuneet reilun kilometrin matkalla. Niinhän päärakennus tosiaan paloi! Oli kuulemma tullut viivettä aprillipäivän takia, palokunta ei heti uskonut hälytyksen aitoutta. Ja letkujen vetämisessä ja veden saamisessa järvestä oli ollut kuulemma myös ongelmia.”

Ylivääpeli evp Toivo Lasonen oli keväällä 1947 ehtinyt toimia vasta muutaman vuoden Hyrylän varuskunnan palomestarina oman toimensa ohella. Varuskunnan palokalusto oli sodan jäljiltä huonossa kunnossa. Lasonen muistelee tulipaloiltaa, jossa oli monenmoisia muitakin haasteita:

”Olin jo jonkun verran päässyt tehtävistäni perille, kun 1947 aprillin vastaisena yönä tuli päivystäjän taholta ilmoitus, että Syväranta palaa. Sanoin päivystäjälle, että hälyttää auton palokalustolle ja niin monta miestä, kuin irti sai. Aika nopeasti tuli auto ja kymmenkunta varusmiestä. Kalusto, sen mikä sitä oli, moottoriruisku ja letkut, lapioita ja palokirveitä. Kiireesti tavarat auton lavalle ja tielle. Oltiin Mahlamäellä, kun autosta sammu valot. Kuski sanoi, ettei hän uskalla ajaa, kun ei näe tietä. Autossa oli hyvä taskulamppu. Minä menin istumaan etulokasuojalle ja näytin tien reunaa, niin sitä päästiin Syvärantaan.

Tuli oli jo saanut vallan. Kiireesti jaoin miehet: 5 miestä moottoria viemään jäälle, 1 imuletkulle, 4 miestä ruiskulle ja loput miehistä selvittämään letkuja. Tulipa vaikea paikka saada ruisku jyrkän mäen alle ja toinen vaikeus saada avanto jäähän palokirveillä, kun jää oli yli 50-senttistä. Jäälle piti hakea kaksi miestä lisää, että saatiin vihdoin avanto ja letkut selvitetyksi ja ruisku käyntiin. Menin katsomaan miten suihkumiehet toimivat. Eihän sitä vettä tullut juuri enemmän kuin miehen kustessa. Juoksin jäälle ja lisäsin kaasua sen minkä luulin koneesta lähtevän, mutta eihän ne mätäntyneet letkut kestäneet vaan halkesivat, eikä vettä saatu palopaikalle ollenkaan.

Sillä välin oli saapunut monenlaista sammuttajaa ja kalustoa ja kun avannot oli valmiit ja tuli tankkiautoja, joten veden saanti oli turvattu ja me siirryttiin muihin sammutustehtäviin ja siirtämään tavaroita suojaan. Paikalle alkoi kerääntyä kaikenlaista porukkaa ja asiantuntijaa: eräät tiesivät, että rakennuksen tornissa oli viinavarastot. Alkoi olla jo tornin ympärillä juttusakkia vastukseen saakka, mutta eipä siitä kukaan hyötynyt, kun se torni viimeksi romahti, oli kuumuus niin kova, että oli turhan porukan hajaannuttava.”

 

Mitä ottaisit mukaasi palavasta talosta vuonna 1947?

 

Viulisti Aimo Tamminen oli ollut esiintymässä orkesterinsa kanssa Taistelukoululla. Hän osallistui Syvärannan irtaimiston pelastamiseen. Tammisen päästyä palopaikalle liekit löivät kolmannen kerroksen ikkunoista. Alakerta ehdittiin tyhjentää huonekaluista, ja jopa seinään kiinnitetty sähköhella irrottaa. Tamminen muistaa, kuinka sammutusvettä virtasi talolta järveen, ja sikarit uivat purossa kuin tukit. Palavasta talosta pelastettiin muun muassa tupakkaa, niin että tupakanlehtiä tuprusi myöhemmin yhtyeen puhallinsoittimesta. Talosta löytyi myös piipputupakkaa. Tupakan löytäjät innostuivat löydöstä niin, että hankkivat piiput, vaikka eivät olleet aiemmin edes polttaneet. Myöhemmin selvisi, että piipputupakka olikin kuivattua pinaattia.

Syvärannan palon suurimpiin ihmeisiin kuuluu täytekakku, joka löytyi ulkoa lumihangelta. Keskeytyneeseen muonituskokoukseen osallistunut konttoripäällikkö Rea Norkamo on muistellut:

”Virallisen kokouksen jälkeen piti juoda kahvit. Oli leivottu kakkukin. Jollakin ihmeellisellä tavalla kakku joutui hangelle talon läheisyyteen”.

Aimo Tammisella on mysteeriin selitys: hän se nimittäin kermakakun pelasti ja ehti sitä jopa kaikessa kiireessä maistella – eihän moista herkkua ollut nähty vuosikausiin…

 

Talonmies Tuomaisen perhettä Syvärannan vanhan huvilan rappusilla 1960-luvulla.

Talonmies Tuomaisen perhettä Syvärannan vanhan huvilan rappusilla 1960-luvulla.