Lottamuseo on museoammatillisesti hoidettu erikoismuseo

Mankeliaitta

Mankeliaitaksi kutsutussa rakennuksessa on Lottamuseon ulkonäyttelytila. Vielä 1950-luvulla rantasaunalla pestyt lakanat mankeloitiin mankeliaitassa isolla kivimankelilla. Syvärannan väen lisäksi mankelia käyttivät myös naapurit. Rakennuksen toisessa päädyssä sijaitsi viisi kappaletta ulkohuusseja.

Mankeliaitan ympäristössä on sijainnut talouspiha, johon kuului liitereitä ja sirkkeli – talothan lämpisivät puulla. Mankeliaitan vieressä on sijainnut talli ja vaunuvaja. Syvärannan tilalla oli pitkään omat hevoset ja kuski. Sirkka-niminen hevonen kuljetti Syvärannan lepokodin asiakkaita Keravan asemalle vielä 1920-luvun alussa.

Sirkka lähti asemalle vastentahtoisesti ja pysähtyi matkalla tuon tuosta. Liikkeelle sen sai porkkanapaloja tarjoamalla. Paluumatkan Keravalta Syvärantaan Sirkka juoksii sen sijaan joutuisasti. Sirkan tilalle Syvärantaan hankittiin 1920-luvulla Buick-merkkinen auto autonkuljettajineen.

Mankeliaitta I