Lottamuseo on museoammatillisesti hoidettu erikoismuseo

Puutarhan keskikäytävä

Syvärannan puutarhan keskikäytävä on sijainnut aina samalla paikalla ja päättynyt hämähäkinseittiporttiin. Hiekkakäytävää ovat reunustaneet suviruusu- ja leimukukkaistutukset.

Vuonna 2011 hiekkakäytävää levennettiin ja istutukset poistettiin. Samalla avattiin poikittaiset hiekkakäytävät. Ne tehtiin 1920-luvun valokuvien perusteella. Lottaopistoaikana 1936-1944 hiekkakäytävälle oli pystytetty paljon nykyistä lipputankoa korkeampi lipputanko, jonka ympärille lotat kokoontuivat hartaustilaisuuksiin.

Keskikäytävä II