Lottamuseo on museoammatillisesti hoidettu erikoismuseo

Valkoinen talo

Valkoiseksi taloksi kutsuttu talo on ollut valkoiseksi maalattu 1950-luvun alkupuolelta lähtien. Aiemmin taloa on kutsuttu keltaiseksi taloksi tai puutarhurin taloksi. Monia muutoksia kokenut hirsirakennus on tällä hetkellä Syvärannan tontin vanhin asuinrakennus. Se on seisonut paikallaan viimeistään 1900-luvun alusta. Talossa on asunut palkollisia, vuokralaisia ja talonmiesperheitä. Sodan jälkeen talossa asui yhtä aikaa useita lapsiperheitä ja lisäksi naimattomia nuoria naisia. Talon pohjoispuolella sijaitsee viehättävä kuisti värillisine lasiruutuineen. Kuistin edustalla kasvaa syreeni, pihlaja ja vaahtera – silmäniloa keväästä syksyyn.

Valkoinen talo Tuomainen

Valkoisen talon ohi kulkevan hiekkakäytävän varrelle on istutettu lehtikuusi ja syyshortensioita. Hiekkakäytävän toisella puolella on puistoalppiruusuryhmä ja kivikkoryhmä. Alppiruusuja varjostamaan voimakkaalta auringolta on istutettu siperianlehtikuusi ja tuomi. Kivikkoryhmässä kasvaa juhannusruusuja, herttavuorenkilpiä, varjoyrttejä, peittokurjenpolvia, keltamaksaruohoa, komeamaksaruohoa, hirvenjuurta ja leimuja. Osa juhannusruusuista on siirretty kalliolle Mannerheimin patsaan seuraksi.

hdr