Lottamuseo on museoammatillisesti hoidettu erikoismuseo

Marmoriveistos ”Josefiina”

Josefiinaksi kutsuttu marmoriveistos sijaitsee Syvärannan puutarhassa keskeisellä paikalla. Sen takana nykyisen syreenimajan kohdalla on ollut asuinrakennuksen seinä. Veistos on tuotu Syvärantaan samaan aikaan kesällä 1905 kuin puutarhan suihkulähdeallas ja hämähäkinseittiportti. Syvärannan joulukuussa 1904 ostaneet varakas Uschkoffin perhe kunnostutti puutarhan heti ensimmäisenä Syvärannan kesänään.

Luonnollista kokoa oleva valkoinen marmoriveistos seisoo tummemman marmorijalustan ja betonisokkelin päällä. Veistos esittää naista antiikinaikaisessa asussa nojaamassa laakerinlehdin koristeltuun pilariin. Naisen jaloissa on hedelmällisyyttä, vaurautta ja anteliaisuutta symboloiva runsaudensarvi, jossa voi erottaa kolikoita, vehnänjyviä ja tunnistettavia kukkia. Laakerinlehtiaihe voisi viitata taiteisiin ja tieteisiin, joiden suosijoina Uschkoffit tunnettiin.

Veistoksen kädet ovat katkenneet tuntemattomasta syystä 1930- ja 1940-lukujen vaihteessa. Selkäpuoli on ollut jo alun perin veistämätön, mikä viittaa siihen, että patsas on ollut sijoitettuna syvennykseen tai rakennuksen kulmaan. Emme tiedä, mitä veistos esittää. Josefiina-nimensä veistos sai 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa: 1900-luvun alun asiakirjoissa veistos on nimetty proosallisesti ”kuvapatsaaksi”.

Lottia ja Josefina Syvärannan Lottaopiston aikaan